lauantai 22. kesäkuuta 2019

Kesäloma - joillakin on, toisilla ei

Lasten kesäloma alkoi muutama viikko sitten, mutta itselläni ei osapäivätyöntekijänä sellaiseen ole mahdollisuutta. Sain kuitenkin sovittua työnantajan kanssa minilomasta. Lähden ensi viikolla synnyinseudulle Keski-Suomeen järjestämään äidin myöhästyneitä 70-vuotisjuhlia. Olen jo kevättalvella sopinut yksityisestä kuumailmapallolennosta äidille ja äidin puolisolle. Onpa ainakin astetta mieleenpainuvampi lahja. Juhlien järjestäminen on muutenkin jäänyt täysin minun harteilleni, mutta onneksi en enää nykyään ole yhtä paha stressikimppu kuin nuorempana. Vasta näin viikkoa ennen juhlia olen tullut ajatelleeksi, että tässähän on oikeastaan vielä paljon asioita tekemättä.

Muutoin olen viettänyt kesää ihan arkisissa merkeissä. Nyt juhannuksena grillattiin ja paistettiin lettuja lasten kanssa, sen kummempaan ei tee edes mieli ryhtyä. Lukuhaaste edistyy hienosti. Lukemisesta olen nauttinut erityisen paljon nyt, kun on päässyt parvekkeelle lukemaan. Tällä hetkellä taitaa luettuja kirjoja olla plakkarissa jo 44. 

Tämän blogin päivittäminen on edelleen satunnaista, mutta hengissä ollaan ja syksymmällä varmaan aktiivisempiakin!  

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Kevätralli, ruokavaliomuutos, ja lukuhaaste

Lasten tahrimien ikkunoiden läpi paistava aurinko luo harhan lämmöstä, mutta aamulenkki varoitti jo luihin ja ytimiin porautuvasta viimasta, joka seinien takana odottaa. Koko viikonloppu meni kevätsiivouksen ja lasten viihdyttämisen parissa, enkä saanut omaa aikaa ollenkaan. Ensimmäisten keväisten päivien jälkeen palannut kylmyys tämän väsymyksen kaverina on huono kombo. Kiukuttaa, päätä särkee, silmät painuvat väkisin kiinni. Enkä ole ainoa uupunut. Lapsille pukkaa taas flunssaa, eikä huonotuulisuudelta välty kukaan.

Vanhemman pojan hemoglobiiniarvot ovat niin alhaiset, että lääkäri määräsi rautakuurin. Huomenna on uusi verikoe, joka auttaa kartoittamaan syitä. Minä olen luopunut kokonaan lihasta, kanasta, ja kalasta ja ryhtynyt lakto-ovovegetaristiksi. Munista en voi luopua, koska rakastan leipomista, enkä ole valmis luopumaan munaa sisältävistä leivonnaisista. Itselleni ei ole tuottanut mitään ongelmaa jättää liha, kana, ja kala pois ruokavaliosta, koska syön niitä muutenkin niin vähän, mutta turhauttaahan se, kun joudun tekemään lapsille eri ruokaa kuin itselleni. En halua rajoittaa lasten ruokia, saavat itse päättää sitten aikuisina, kuinka elämäänsä elävät ja mitä syövät tai ovat syömättä.

Olen myös ihan hyvässä vauhdissa lukuhaasteessa, jonka itselleni heitin. Päätin lukea Tornion kaupunginkirjaston kaunokirjallisuuden osastolta kaikki kirjat aakkosjärjestyksessä. Tällä hetkellä on menossa intialaissyntyisen kirjailijan Aravind Adigan Valkoinen tiikeri. Juuri tällä hetkellä ei ole aikaa lukea muuten kuin ruokaa tehdessä, joten tämäkin kirja etenee muutama aukeama kerrallaan. Ilmeisesti minusta on tullut vanha, koska hidas tahti ei häiritse minua lainkaan.

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Tammikuu 2019

Olen ollut kelvottoman huono bloggaaja, enkä tiedä tuleeko tähän mitään muutosta tulevaisuudessakaan, mutta ei tätä blogia onneksi luekaan itseni lisäksi kuin yksi ihminen, joten saan varmaan synninpäästön. 

Vuosi on alkanut rahastressillä. Vaikka olen saanut ylimääräistä rahaa käsitöistä, eletään koko ajan äärimmilleen venytetyssä budjetissa ja välillä mennään heittämällä ylikin. Velaksi eläminen on ahdistavaa, joten yritän sitä kaikin tavoin välttää, mutta tällä hetkellä mikään ei tunnu auttavan. Maksan vanhoja velkoja pois koko ajan, mutta elämä ei helpotu, jos joudun ottamaan uutta velkaa päästäkseni eroon vanhasta. 

Rahastressistä huolimatta olen onnistunut pysymään suhteellisen tyytyväisenä. On paljon asioita, joita tahtoisin tehdä, mutta en rahapulan takia voi, siispä olen keskittynyt täysillä niihin juttuihin, jotka onnistuvat ilman suurta taloudellista riskiä - kuten käsitöihin ja harrastuksiin. Käsitöiden verkkokaupan perustaminen on käynyt mielessä, mutta se vaatii jo enemmän rahaa ja myymälävalmiita tuotteita, joita ei rajoitetun ajan vuoksi ennätä tekemään. 

Lapset sairastelivat syyslukukauden, mutta nyt ovat olleet jo terveempiä. Koulussa on mennyt ihan hyvin (koputan puuta), mutten ole vielä päässyt Wilma-kammostani. Kevätkauden pilalle menemiseen ei tarvita kuin yksi kunnon rähinä.

Näissä fiiliksissä jatketaan tammikuuta ja toivotaan parasta vuoden jatkolle. Samaa toivon myös Sinulle, Anuliini - ainoa lukijani - ja satunnaisille virtuaalihortoilijoille, jos epähuomiossa kompastuvat sanoihini.


perjantai 9. marraskuuta 2018

Tulipallo

Kuopus nahisteli koulussa niin, että joutui kahdeksi päiväksi kotiin rauhoittumaan. Poika ei ollut riidan aloittaja, joten oletan myös sen varsinaisen riitapukarin saaneen rangaistuksen. Omani yliampui vastareaktiossaan ja rangaistus oli puhuttelu rehtorin kansliassa. Kotiin pääsi rauhoittumaan siksi, että saisi kuumenneet tunteensa jäähtymään. 

Kansliassa suutahdin jälleen kerran rehtorille ja opettajalle siitä, ettei koulu tee öykkäreille mitään. Tiedän, että koulun pahin poika on kyllä pistetty pihalle - hän oli jatkuva vaara muille oppilaille - mutta koulun johto on edelleen munaton muiden suhteen. Omista lapsista vanhempi on rauhallinen ja menee lukkoon, jos joku käy päälle. 13-vuotiaan koulu-uralla olen yhden ainoan kerran saanut soiton tilanteesta, jossa esikoinen on tapellut toisen oppilaan kanssa. Silloinkin toinen oli yllyttämällä yllyttänyt poikaani lyömään päästäkseen sen varjolla hyökkäämään päälle. Kuopus sen sijaan on tullut enemmän äitiinsä ja ärsyttäminen ja päänauonta saa vastaamaan takaisin samalla mitalla, kunnes fyysinen tökkiminen hoitaa homman ja pojan itsehillintä hajoaa kuin plutonium neutronsateessa. Tuloksena on kunnon rähinä.  

Viime yönä näin unta, että olin lasteni kanssa lentokoneessa. Jätin pojat nukkumaan ja poistuin koneesta välilaskun aikana ja lähdin kuljeskelemaan pitkin Lissabonin kuumia, ruuhkaisia katuja. En ehtinyt pitkällekään, kun jo kuulin valtavan räjähdyksen ja näin taivaalla lentokoneen, joka leimahti suureksi tulipalloksi ja lähti syöksyyn kohti maata. Ymmärsin, että lapseni ovat kuolleet, enkä minä ollut koneessa heidän kanssaan. Sen jälkeen uni jäi jumiin siihen toivottomuuteen. Elin uudestaan ja uudestaan sen hetken ennen koneen räjähtämistä, kun lapset heräävät istuimiltaan ja ymmärtävät, että äiti on poissa ja kone tulessa. He kuolevat siihen pätsiin tietämättä, missä äiti on. 

Inhoan unia. 

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Draamaa

Viime viikonloppuna sain viestin veljeltä, että siskoni - joka on käymässä läpi sukupuolenvaihdosta miehestä naiseksi - on jättänyt töihin itsemurhaviestin ja kadonnut. Mikään tästä ei tullut yllätyksenä, koska jo vuosia siskon mielenmaisema on ollut synkkä kuin hautaholvi, eikä sukupuolenvaihdokseen liittyvä hormonihoito ole asiaa ainakaan parempaan suuntaan muuttanut. Kun äiti soitti, totesin, että jos minun päästäni katkeaisivat piuhat, ajaisin Suomen läpi suoraan Norjan puolelle. Äiti oli samaa mieltä. 

Poliisit käskivät ilmoittaa hätäkeskukseen heti, jos jotain kuuluisi, mutta sisko on fiksu: jos hän tahtoo kadota, hän katoaa. Kului muutama päivä ja auto löytyi Seinäjoelta ikkunat ja ovet auki, lompakko sisällä, mutta omistajaa ei näkynyt missään. Alusta asti aistin selvästi siskon mielialat ja tiesin, että hengissä hän on. Sitten mielenailahteluiden tilalle tuli syvä varmuus ja arvasin, että jokin on muuttunut: joko sisko on tappanut itsensä tai hän on hankkiutunut hoitoon. Tänään kuulin, että kaikkien onneksi hän oli valinnut vaihtoehdoista jälkimmäisen. 

Voin olla vain onnellinen siitä, ettei meidän perheessä ole enempää jälkikasvua. Veljeni ovat lapsettomia, yksi veli on kuollut, ja siskoni on tasapainoton ja itsetuhoinen, eikä edes voi saada lapsia - ellei käännä kelkkaansa ja päätäkin elää miehenä. Ystävälleni totesin, että tässä porukassa minäkin näytän tervejärkiseltä. Ymmärsin sentään hoitaa henkiset haavani ja juoda murheeseeni silloin lapsuudessa ja nuoruudessa. Voin vain kuvitella, miten kipeää se tekee, jos kaiken läpikäyminen kaatuu harteille vasta nyt aikuisena, kun elämästä on suuri osa jo törsätty

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Tervetuloa syksy!

Toin kasvit ulkoa sisälle, koska yöt ovat kylmenneet ja syksy tekee tuloaan. Ensimmäistä kertaa toukokuun jälkeen ovat Tornionjoen autioituneet uimarannat houkutelleet minua rantakivilleen. Kesä oli kuuma ja rannat tupaten täynnä. Lämmöstä lähti viehätys melko nopeasti, ihmisistä vielä nopeammin. En ole aikoihin kaivannut maaseudun rauhaan yhtä kipeästi kuin tänä kesänä. Nyt hengitän syvään ja nautin alkusyksyn raikkaista tuulista. Muratti on kotiutunut suureen ruukkuun keittiön ikkunalle. Sohva on vedetty parvekkeen oven eteen. Hautaudun pimenevien iltojen syliin kutomaan villasukkia ja lapasia. Tervetuloa syksy!

Kesäloma - joillakin on, toisilla ei

Lasten kesäloma alkoi muutama viikko sitten, mutta itselläni ei osapäivätyöntekijänä sellaiseen ole mahdollisuutta. Sain kuitenkin sovittua...